Carasta on kuoriutumassa oikea etsijäkoira. Olemme tässä viime päivinä paneutuneet erityisesti juuri etsimiseen jälkien lisäksi. On mennyt yli odotusten. Cara edistyy silmissä! Olemme itsekin silmät pyöreinä katselleet kun neiti edistyy huimasti etsintäleikeissä. Käymme treenaamassa myöhään lähimetsässä, että saadaan olla rauhassa ilman häiriöitä. Vuorotellen häviämme puiden tai kivien taakse jolloin toinen käskee Caraa etsimään. Aluksi Cara tarvitsi vihellys- ja muita äänimerkkejä. Tänään Cara ekaa kertaa löysi ilman mitään ääniapuja! Ihan mieletöntä kun se vipelsi melko matkanki päästä sinne ryteikköön ja tuli luokse! Carasta taitaa tulla oikea rauniokoira isona kun jo 10 viikkoisena löytää ihmisen aika hankalistakin paikoista.

Lisäksi haku onnistuu paremmin kuin ennen. Cara osaa noutaa jo aika hyvän matkan päästä lelua ja keppiä. Tänään se osasi jopa hakea lelun kun heitettiin se kauas ja se lensi syvään heinikkoon. Ei olisi millään voinut uskoa että se sen sieltä löytää, keskittyy niin hyvin ja noutaa lelun.

On myös alkanut sellasta uhman esiintymistä näkyä. On tytöllä nimittäin ainakin luonnetta! Kun tulee känkkäränkkää ja on niin kovapäinen! Ei mikään puudeli siis!

Carasta huomaa jo hyvin kun ulkona liikutaan, että se pitää meitä, omaa laumaa, silmällä. Jos toinen jättäytyy lenkillä vähän, Cara huomaa sen ja osaa huolehtia: "kaikki yhes koos".

Cara osaa vähän viekaskin olla. Sehän tietää hyvin, ettei kisujen vessaan saa kajota. Kerran se kiersi sääntöä niin, että muka nukahti ihan sen vessan eteen. Ja katseli sieltä salaa välillä Tuomakseen päin, jos tämä ei vaikka huomaisi jos vähän vaik kävisi tutkimassa kisujen jätöksiä... On se aika kelmi...

Kerran se taas oli meinaamassa näykätä kädestä, tilanteessa jossa just oltiin sitä toruttu puremisesta, mutta viime hetkellä muistikin miten sit käy jos puree kädestä, joten neiti korjasi tilanteen alkamalla haukottelee isosti. *En mä täs mitään muuta ku haukottelin vähän*